Hyppää sisältöön

Hyvinvointialueen valtuuston järjestämisohjauksesta - neljä perusmallia

| Blogi, Yleinen

Palvelujen järjestämisratkaisut ammentavat toimijoiden yhteisestä, parhaasta mahdollisesta ymmärryksestä, kokonaistilanteesta ja asukkaiden tarpeista.

Edellisessä kirjoituksessa pohdin hyvinvointialueen palveluiden järjestämisvastuun syvintä olemusta. Kiteytin järjestämisen viime kädessä valtuuston tehtäväksi linjata palveluista: Mitä, kenelle ja miksi tarjotaan ja millä resursseilla tämä tapahtuu.

Näin järjestäminen olisi kytköksissä lainsäädännön reunaehtoihin, strategiseen väestötasoiseen näkökulmaan ja suoralla vaalilla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävää varten valittuun valtuustoon.

Yksin valtuusto ei näitä ratkaisujaan tekisi tai valmistelisi. Palveluiden järjestämisratkaisut ammennettaisiin toimijoiden yhteisestä, parhaasta mahdollisesta ymmärryksestä, kokonaistilanteesta ja asukkaiden tarpeista.

Valtuuston tekemien järjestämisratkaisujen kanavointia palveluiden tuotannoksi voidaan kutsua valtuuston järjestämisohjaukseksi. Talousarvio lakisääteisenä vuotuisena asiakirjana on tämän ohjauksen tärkein työkalu.

Karkeasti voidaan erotella neljä perusmallia, joista A ja B ovat kunnista tuttuja. Sipilän hallituksen sote-uudistuksen valmistelussa rakennettiin Pirkanmaalla jälkikäteen tulkiten perusmallien B ja C yhdistelmää.

Valtuuston ohjauksen perusmallit

Malli A: Valtuusto ohjaa tuotanto-organisaation yksiöitä

Valtuusto ohjaa talousarvion kautta suoraan palvelutuotannon yksiköitä antamalla niille määräahoja ja erilaisia tavoitteita. Mitä enemmän kohdeyksköitä on, sitä yksityiskohtaisempaa ohjaus on. Tarkkuusasteessa on kyse lopulta talousarvion sitovuustasoista. Mallin heikkous on tuotantonäkökulman hallitsevuus.

Malli B: Valtuusto ohjaa palvelukokonaisuuksittain järjestäytynyttä tuotantoa.

Valtuusto tarkastelee palveluiden järjestämistä ja ohjaa niitä samoissa kokonaisuuksissa, joissa palvelut toteutetaan. Suurin ero malliin A on, että ao. kokonaisuudet on määritetty jonkin asukaslähtöisemmän periaatteen (esimerkiksi elämänkaarimalli) mukaan kuin A:n tuotanto- tai toimintolähtöisempi jako.

Malli C: Valtuusto ohjaa järjestäjän palvelukokonaisuuksilla autonomista tuotantoa

Valtuusto tarkastelee hyvinvointialueen asukkaita järjestämisen näkökulmasta asetettujen vakiintuneiden kokonaisuuksien kautta, ja antaa niille tavoitteet ja resurssit. Palvelutuotannon johdolla on suuri vapaus organisoida toimintaa resurssien puitteissa tavoitteiden saavuttamiseksi. Erona malliin B on järjestämisen tarkastelukokonaisuuksien erillisyys tuotannosta ja tuotannon vapaudet organisoitumisessa.

Malli D: Valtuusto asukasryhmätavoitteilla, joita autonominen tuotanto toteuttaa

Valtuusto järjestäjänä tarkastelee asukkaita maakuntatasoisena kokonaisuutena ja antaa tarpeen mukaan vaihtuville asukasryhmille tavoitteita. Autonominen palvelutuotanto toteuttaa näitä tavoitteita saamissaan kokonaisresurssien puitteissa.

Yhteenvetoa

Mallien vaativuustaso kasvaa mallia D kohti siirryttäessä, esimerkiksi edellytykset tiedon laadusta kasvavat. Toisaalta kasvaa myös kyky tukea palveluiden integraatiota jo järjestämisen tasolta, sekä myös kyky hyödyntää kehittyneempiä tavoitelajeja kuten vaikuttavuustavoitteet, vertaa perinteiset tuotannon määrään ja sen laatuun keskittyvät tavoitteet.

Mallit C ja D tukevat palvelutuotannon suhteellista autonomiaa ja jopa perustuvat sille. Ydinajatuksena on, että tuotanto voisi vapaasti organisoitua asiakaslähtöisesti parhaaksi katsomallaan tavalla. Samalla ne tukevat strategisempaa, tuotannon logiikasta eriytyvää palveluiden järjestämisotetta. Dialogin ja yhteisen tiedon tarvetta palvelutuotannon toimintavapaudet eivät vähennä.

Tutut mallit A ja B ovat eivät perustu niinkään itseohjautuvuuteen vaan kontrollin ja seurannan suhteelliseen yksinkertaisuuteen ja ovat kompromisseja järjestämis- ja tuottamisnäkökulmien välillä. Mallit C ja D pyrkivät vähentämään kompromisseja ja tarjoamaan tilaa optimaalisten ratkaisujen tekemiseen eri näkökulmista, lopputavoitteen ollessa tiukasti yhteinen: Pirkanmaalaisen terveys ja hyvinvointi.

Toiminnan puitteiden ja tavoitteiden asettamisen kohteet ja näkökulmavalinnat eivät ole merkityksettömiä lopputuloksen ja koko toimintakulttuurin kannalta. Vanha viisaus "Sitä saat, mitä mittaat" toimii edelleen.

Tietoa kirjoittajasta:

Kaikki artikkelit