Hyppää sisältöön

Pirkanmaan henkilöstöfoorumin toiminta käynnistyi

| Yleinen

Foorumi edistää sote-uudistuksen valmistelun henkilöstön osallistumista ja tiedonkulkua sekä tukee yhteistoimintaa ja kehittämistyötä.

Helmikuussa käynnistyi henkilöstön ja työnantajan yhteinen henkilöstöfoorumi. Sen tarkoituksena on edistää sote-uudistuksen valmistelun henkilöstön osallistumista ja tiedonkulkua sekä tukea yhteistoimintaa ja kehittämistyötä.

Jo viime sote-uudistuksen valmistelussa saatiin hyviä kokemuksia silloin toimineesta yhteistyöfoorumista. Tahtotila vastaavan toiminnan käynnistämiseen oli suuri myös nykyisen sote-uudistuksen ja hankkeissa tapahtuvan kehittämistyön tueksi.

On tärkeä huomioida, että henkilöstöfoorumi ei ole virallinen yhteistoimintaelin. Se ei korvaa nykyisten työnantajien yhteistoimintaelimille kuuluvaa yhteistoimintalain mukaista toimintaa.

Henkilöstöfoorumilla on sen sijaan keskeinen merkitys henkilöstön osallisuuden ja tiedonkulun vahvistamisessa ja yhteisessä vuoropuhelussa. Siinä ovat edustettuna kuusi henkilöstön edustajaa kustakin pääsopijajärjestöstä ja heille nimetyt varajäsenet.

Henkilöstöfoorumin puheenjohtajana toimii henkilöstövalmistelun projektipäällikkö Taina Niiranen. Se kokoontuu noin kerran kuukaudessa ja käsittelee sote-uudistushankkeissa ajankohtaisia ja valmistelussa olevia asioita teemoittain.

Lisätietoja:

Kaikki artikkelit